Mulla on ollut jo pari viikkoa projektina tehdä meidän suuren suuresta vaatehuoneesta työhuone itselleni. Mies sitä alunperin ehdotti, kun kerroin miten olin Ihan Itsessä lukenut, kuinka tosi monella on just oma työhuone tms käsitöitä varten. Alkoi olla jo niin mittavat kangas-, lehti- yms vuoret täällä olohuoneessa ja neulelankojakin jo vaikka missä. Homma sai tänään vauhtia kun mies vaihto makkarissa järjestystä niin ettei hän tarvinnut enää toista atk-pöytää ja siirsi sen ja yhden toisen pöydän vaatehuoneeseen. Siitä innostuin laittamaan ompelukonetta paikoilleen ja nyt se on aikalailla valmis. Tarvitsen vaan todella hyvän työvalon ja paremman tuolin, mutta kyllä noilla tämän hetkisillä vähän aikaa pärjää. Ja tottakai sitä voisi jossain vaiheessa vähän sisustaa. On yksi keltainen täysin tyhjä seinä, mikä kaipaisi jotain julistetta tms. Edellisillä asukkailla oli ollut tuo kyseinen huone vanhempien makuuhuoneena, että se ehkä kertoo jotain sen koosta :)

Kävin tänään kirjastossa palauttamassa käsityöaineistoa ja lainaamassa lisää. Olin aivan varma, että viimeinen palautuspäivä oli 12. mutta se olikin jo 2.6. Ihan kivasti kahdeksan euroa rapsahti sakkoa. Onneksi siellä kävi visa, kun muuten en olisi saanut lainata noita uusia kirjoja.

Innostuin sitten ihan uudesta jutusta! Nimittäin pehmolelujen tekemisestä. Lainasin ohjekirjoja aihetta koskien ja heti ku on vaan rahaa niin meen ostaa tarvikkeita ja teen jonkun pehmon. Vaikuttaa aika helpolta ja nopeelta ja sitten niitä voi antaa vaikka lahjaksi :)

Lainasin kanssa muutaman tosi hyvän neuleohje-kirjan. Toisessa on ihania vauvojen ja pikkulasten neuleita ja toisessa ohjeita miten neulotaan kaikkea pitsistä palmikkoon. Se olisi tosi kiva saada omaksi! Vihjasin jo tossa vähän miehelle asiasta. Harmi vaan, että jouluun on niin pitkä aika ;-) Ehkä tossa joskus kesä/heinäkuussa vois harkita...Sellainen mielenkiintoinen juttu, että sen toisen lastenneuleita käsittelevän kirjan kannessa komeili paita + pipo yhdistelmä vauvan päällä, jonka siskoni oli tehnyt tyttärelleni ristiäislahjaksi!

102093.jpg
Yleiskuva työhuoneesta (on vielä vähän kesken).

102111.jpg
Työpöydät ja kone. Tuossa näkyy yksi keskeneräinen työ, käsityölehtiä ja kirjoja.

102118.jpg
Kone ja tangolla pari viime aikojen valmista työtä.