Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.04.2011 - 13:03

http://www.adressit.com/peitot_takaisin_satavuotiaille_kiitos

Kelan pääjohtaja Liisa Hyssälä päätti leikata väärästä paikkaa, poistamalla vanhan perinteen, jossa valtion puolesta on lahjoitettu satavuotta täyttäville kansalaisillemme villapeitto ja kukkakimppu. Yritetään saada päätös peruttua vaikuttamalla. Allekirjoittakaa tuo adressi, kiitos. Välitetään toisista ja varsinkin niistä heikoimmista!

Tässä Talouselämän uutinen asiasta:

http://www.talouselama.fi/uutiset/article611767.ece

Aurinkoista kevättä!

Maria

03.02.2009 - 20:28

Kävin kirppistelemässä pitkästä aikaa tänään. Meitä oli liikkeellä yhteensä kaksi äitiä ja neljä lasta iältään: 1, 2, 4 ja 4. Pelastusarmeijan kirpputorilla kaikki lasten vaatteet olivat puoleen hintaa, joten sain kassillisen ihanuuksia vitosella. Toisessa paikkaa rahaa kului enemmän, mutta esimerkiksi Clairen vaaleanpunainen huppari ja housut ovat kuin suoraan kaupasta. Tässä kuva päivän saaliista:

 

Kaikki pienemmälle neidille. Suurin osa uusista vaatteista on jo narulla kuivumassa. Kiinamekkoa en uskaltanut koneessa pestä.

Alla vielä kuva valmistujaiskukista (kimppuja tuli enemmän, mutta tästä piti saada kuva kun se tuli lähetin välityksellä eikä lähettäjä ole nähnyt sitä itse livenä).

02.02.2009 - 14:12

Viimeisestä kirjoituksesta on kulunut melkein vuosi. Viime syksy kului lasten hoidossa, päättötyötä kirjoittaen sekä autokoulussa. Kiirettä oli. Tästä syystä käsityöt ovat jääneet hiukan taka-alalle. Aloitan aina välillä jotain, mutta sitten se jää. Sain ajokortin juuri ennen joulua ja viime perjantaina vihdoin ja viimein valmistuin.

 

Kuopus täytti viikko sitten vuoden ja kävelee jo tosi tukevasti :) Muutama kuukausi vielä kotosalla ennen töihin paluuta. Tosin viimeksi tänään itkeskelin kun tuntuu ettei olisi varaa olla kotona sitäkään vähää. Mies opiskelee vielä tämän vuoden ja tuo kotihoidontuki ei päätä huimaa. Mutta tuo pikkuinen on vielä niin pieni, että mieluummin alan vaikka tekemään jotain etätöitä kuin, että laittaisin hoitoon. Elokuussa olisi sitten tarkoitus ihan oikeasti viedä päiväkotiin. On kyllä silloinki vielä tosi pieni.

Tässä tytöt leikkimässä. Tykkäävät kovasti toistensa seurasta, tosin pienempi ei aina ymmärrä miten tärkeitä leikkejä esikoisella on menossa ja saattaa suututtaa toisen ja joskus isompi kiusaa pienempää. Sitä tavallista sisarusrakkautta siis :)

Isosisko on innokas pikkuleipuri. Meillä on Rottatouille-keittokirja kovassa käytössä. Huomatkaa lyhentyneet kutrit. Pitkä pitkä tukka lähti joitakin kuukausia sitten kun oli aina takussa ja sen harjaaminen oli yhtä huutoa.

Tytöt joulukuusen alla (kuva otettu pari viikkoa sitten, ei olla luovuttu kuusesta vielä kun näyttää kivalta lumenpeitossa). On ollut ihanan talviset kelit!

21.04.2008 - 16:17
Tässä vähän esiteltäviä uusia luomuksia. Osa on valmistunut jo viikkoja sitten, mutta en ole ehtinyt/jaksanut päivittää tänne. Pipo ja neuletakki ovat ihan lemppareita tällä hetkellä. Esikoiselle on myös valmistumassa samanlainen pipo, jos ei kerkiä kevät käyttöön niin sitten syksyllä. Noi viinipullon essut ovat jo löytäneet uudet kodit. Kuvasta ei oikein selviä mittasuhteet, sillä oliiviöljypullo, jota käytin kuvausrekvisiittana oli vain 0,5 litraa ja viinpullot ovat yleensä 0,75.

Hmmm...Vuodatuksessa on nyt jotain häikkää eikä kuvagalleria suostu näyttämään kuvia (muuta kuin 5 vanhaa kuvaa), joten täytyy tulla lisäämään myöhemmin. Harmi.

- - - - - - - - - - - - - - - -

No nyt näkyy kuvat taas, joten olkaapa hyvät:



Pipon ohje löytyi Yhteishyvä-lehdestä, muuntelin sitä mm värit ja tein pipon pyörönä. Takin neulomisen aloitin vuosi sitten yhdelle poikavauvalle, mutta se vaan jotenkin jäi. Ohje on Suuresta Käsityölehdestä, mutta myös muunneltu. Tein helmineuletta kaulukseen yms kun ohjeessa piti olla aina oikein. Lisäksi takki oli ohjeessa raidallinen. Pipon langat ovat Samos ja Palma, takki on neulottu kokonaan Sirdar Snuglyllä. Ihanat elefanttinapit ovat Kangastukusta.



Lähikuvaa...



Nämä essut on ommeltu oman mallin/kaavan mukaan, kanttinauhaa menee ihan hirveästi! Tein aikoinaan joululahjoiksi jouluaiheisista kankaista tämmöisiä. Settiin kuului lisäksi patalappu.



Nämä ihanat kukat sain syntymäpäivälahjaksi melkein kuukausi sitten, eivät ole enää elossa. Mieheni on paljon parempi kuvaaja kuin minä!
05.04.2008 - 21:22




Ajattelin, että nyt voisin vihdoin ja viimein, kun vahinko on jo tapahtunut, tuoda tämän valokuvalaatikon pohjalta päivänvaloon. Nyt minua ei voida ainakaan syyttää viime aikojen tapahtumista. Ja koska tästä on jo melkein kymmenen vuotta niin eiköhän rikos ole jo vanhentunut.

Sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voisi siis ajatella, että tämä kuva kertoo enemmän kuin sen naisen kaikki tekstiviestit yhteensä. Tokkopa niissä oli edes tuhatta sanaa, olivat aika lyhyitä, ainakin ne kaksi, jotka luin iltapäivälehden kannesta. Lisäksi julkaisen tämän omalla sivustollani, Hymyssäsuin enkä jonkin lehden palstalla, niin tietää Hänkin ettei motiivinani ole raha.

Niin...oli siis vuosi 1998 (muistaakseni) minä olin 18 ja Hänen on täytynyt olla 50 nykytiedon valossa. Jouduin kyllä hetken miettimään olinko 17 vai 18...minäs vuonna Mika Häkkinen voittikaan "Vuoden urheilija"-tittelin? Se nimittäin ratkaisee olinko täysi-ikäinen vai en. Olimme myös kumpikin tahoillamme varattuja. (Anteeksi Nti V.M. Patteri Kohakka) Suhde oli kyllä lyhyt, mutta sitäkin  merkityksellisempi ja muisto siitä säilyy ainiaan verkossa. (Ellei kuvan lähioikeuksien haltija pyydä minua poistamaan kuvaa).

- - - - - - - - - - - - - - - -

Muihin aiheisiin...viimeisestä lauseesta voinee päätellä, että olen viime päivinä omistautunut immateriaalioikeuksien opiskelulle ;) Vähän muutakin ajateltavaa kuin imetys ja kakkavaipat. Lisäksi viimepäivinä on harrastettu ahkerasti käsitöitä, sekä ompelukone että puikot ovat saaneet kyytiä. Paljon kuvamateriaalia tulossa seuraavan viikon sisään. Nyt täytyy lopettaa ja alkaa hoidella esikoista nukkumaan ja pienempi tahtoo maitoa ja puhtaan vaipan.
27.03.2008 - 11:48
I hope you visit my blog and catch this note as my thank you card will take a little longer by snail mail. I have some good news and some bad news. Good news first! I was very happy to receive your parcel on Tuesday the 25th March. The bad news is, it spent a month at our local post office as I never received the first notice a month a go about the packet. The second notice came on Tuesday and I rushed to get the packet. So the lovely cardigan you made is a bit short :(
Here are some pictures. A huge thank you and hug to you and Keira. I have not forgotten you as you maybe thinking at the moment. I also really love the "foot rattlers"!!!







Ja sitten päivän muihin aiheisiin...
Mulla on tänään synttärit ja täytän 28 vee. Ihanalta mieheltäni sain onnittelutekstarin, että näytän yhä 20-vuotiaalta :) Ja tekstareita ja puheluita on tullut tänä aamuna ihanasti. En ole paljon muuta ehtinyt tehdäkään kuin vastailla. Tuntee itsensä ihan kuninkaalliseksi. Eilinen vierailu kosmetologilla myös piristi. Oli pakko tehdä jotain tälle "kotiäiti-lookille" ja synttäreiden kunniaksi satsasin vähän pärstääni. Kulmat ja ripset. Ja ostin lisäksi Cliniq:in meikkivoiteen. Sovitaan, että se oli lahja kuopukselta :) Sitten kun saisi tälle suklaa-keksi-kakku-karkit -addiktiolle tehtyä vielä jotain, niin voisi iho näyttää jo luonnostaankin paremmalta.

Muita ihania uutisia on myös tullut lähipäivinä: yksi ystäväni on sairaalassa, mutta voi jo paremmin ja hän kuulosti terveeltä ja pirteältä puhelimessa tänään :) Lisäksi vakavasti sairaana ollut lähiperheen jäsen on myös tervehtymään päin (oli pari viikkoa sitten teho-osastolla ja lisäksi kytkettynä hengityslaitteeseen ja tilanne oli todella vakava ja nyt saattaa päästä kohta kotiin!!!).

Ja ulkona paistoi ainakin hetki sitten kevät aurinko takapihan hangelle. Mitenköhän pitkään tämä takatalvi vielä kestää?

Ristiäiäisiin on enää muutamia viikkoja ja ostin vauvalle kastemekon alle valkoisen hihattoman bodyn sekä ale-tangolta ihanan pehmeän valkoisen neuletakin, ettei tule kastemekossa kylmä. Esikoinen tarvitsee vielä sukkahousut, mies kravatin ja hänen pukunsa prässäyksen ja omaa vaatetustani en ole ehtinyt miettiäkään. Kampaajallakin pitäisi käydä lähiviikkoina. Sitten meille tulee ihana vieras viikoksi ulkomailta asti, joka on myös yksi lapsen tulevista kummeista, joten tekemistä kyllä riittää!
24.03.2008 - 00:30
Pääsiäinen on mennyt mukavasti ja onhan tässä vielä huominen päivä jäljellä ennen kuin palataan arkeen - mies töihin ja esikoinen päiväkotiin. Tässä vähän kuvakollaasia!



Tällä hetkellä tuo rairuoho on PALJON pidempää, toinen munista (Fazerin Mignon) syöty ja jäljellä oleva meinaa hävitä näkyvistä ruohon joukkoon. Meidän kolmevuotias on todella innostunut vesiväreillä maalaamisesta, josta todisteena kymmenittäin taideteoksia ja yksi loppuun kulutettu vesiväripaletti. Yksi hänen mielestä ehkä hauskimpia pääsiäispuuhia oli se, että piilotimme suklaamunia ja hän sai etsiä. Kun munat löytyivät (Kinder ja sitten niitä isompia Disney-aiheisia) ne piti piilottaa ja etsiä uudestaan ennen jakamista ja syömistä :)





Kuten kuvista näkyy niin tämä pieni lähes kaksikuinen päivänsäde on alkanut hymyilemään ja naureskelemaan oikein urakalla. AINA kun on hyvä olla (eli vaippa, väsy ja nälkä hoidettu) niin on yhtä hymyä ja kaikille, jotka jaksavat hänelle jutella ja hymyillä. Mutta tottakai äiti, isi ja isosisko saavat ne makeimmat!



Siskokset yhdessä kylvyssä (tosin hygienia yms syistä pienempi huljutteli vain jalkojaan vedessä kuvaussession ajan). Isosisko on oikein vesipeto ja pienempikin taitaa ottaa mallia, tänään potkiskeli ja hymyili kovasti isin kylvettäessä omassa vauva-ammeessaan.



Huipulla tuulee! Paikalliset varmasti tunnistavat tämän huipun, jonne päädyimme viettämään valkeata pääsiäissunnuntaita eväinä pulkka, termoksellinen kuumaa maitokaakaota, lapset ja iloinen mieli. Kuvassa näkyy pieninä pisteinä oikealla meidän sininen pulkka ja kaksi hahmoa penkillä kaakaota nauttimassa ovat minä ja reipas tyttäreni. Ylös oli 426:n portaan kapuaminen ja meidän reipas 3-vuotias jaksoi koko matkan yhtään valittamatta. Välillä totesi, että väsyttää ja että istutaan tälle portaalle juomaan kaakaota. Hetken levähdettyään jaksoi kuitenkin jatkaa kapuamista ja lopulta pääsimme kaikki ylös. Tsemppasin edelläni kiipeävää tyttöä ja kannoin sylissä nelikiloista vauvaamme, joka oli tavallisen ulkoiluvarustuksen lisäksi kääritty vielä äitiyspakkauksen makuupussiin. Mies tuli joukon viimeisenä kantaen eväsreppua, pulkkaa ja turvakaukaloa. Alaspäin mentäessä jakaannuimme niin, että mies ja isosisko laskivat pulkalla ja minä kannoin repun ja vauvan turvakaukalossa, mikä olin paljon paljon raskaampaa kuin ylös tullessa. Jossain vaiheessa oli pakko vaihtaa kättä ja luovuttava turvallisesta kaiteesta. Kävely oli sen verran hidasta ja varovaista, että kerkesin laskea askelmien tarkan lukumäärän. Yhteensä siis 852 askelmaa. Tehokkaampaa kuin tuo meidän olohuoneen nurkassa torkkuva stepperi :)



Tässä vielä lähikuva makuupussissa mäen huipulla nukkuvasta nyytistä. Huomatkaa pipo :) Ne villasukat ovat muuten jo melkein jäämässä pieniksi ja jostain kumman syystä ovat myös erittäin nukkaiset (Novita Wool???), vaikka niitä on käytetty vain jalassa.



Tässä vielä pulkkamäki-tunnelmia! Alhaalla treffattuamme laskimme kaikki pulkalla (paitsi vauva!), eli mies, mies ja tyttö, minä ja tyttö ja lopuksi tyttö vielä yksin monta kertaa. Ja jaksoi itse joka kerta vetää pulkan takaisin lähtöpaikalle.
15.03.2008 - 21:55
Vihdoinkin jotain valmista esiteltävää täällä! Ihan ensimmäiseksi on korjattava virhe, eli kyse ei ole Nalle-langasta vaan Novitan Wool. Ensimmäisenä valmistui siis Novita-lehden ohjeen mukainen pipo kokoa 62 muistaakseni. Piposta tuli iso, vaikka käytin kokoa liian pieniä puikkoja!!! Noh menee loppukeväästä/alkukesästä ja vielä syksylläkin...



...toisin kuin nämä sukat, jotka ovat juuri sopivat. Ohje ihan omasta päästä, perussukat siis. Mutta pienimmät mitä olen ikinä tehnyt :) Valmistuivatkin siis vikkelään. On ne kyllä pienet ja suloiset. Mutta kun tietää mitä vauhtia vauvat kasvaa, niin kohta saan tehdä uudet ja vähän isommat. Tyttösen mitat viime neuvolareissulla (6 viikon ikäisenä) olivat 56 cm ja 4,090 kg ja pää n. 37.




23.02.2008 - 12:59


Tässäpä kuva siskoksista. Esikoinen on todella ihastunut vauvaan ja pussailee ja halii pientä monta kertaa päivässä. Ja on hänestä jo apuakin, noutaa mielellään äidille pikkujuttuja ja kun osaa itse syödä, pukea ja asioida potalla pärjää kahden kanssa helposti.

Beibin mitat 3 viikkoisena neuvolassa olivat 3 kg 580 g ja 54,5 cm sekä pipo 36 cm. Olen tekemässä hänelle vihreää pipoa Novitan Nalle-langasta, joka alkaa pikkuhiljaa valmistua ja toivottavasti ehtii tänä keväänä käyttöönkin, kun on kokoa 60 cm.
30.01.2008 - 01:50
Pikkuneidin mitat olivat 50 cm, 3 325 g ja pipo 34 cm. Synnytys ja kaikki sujui hyvin ja jo sunnuntaina päästiin kotiin. Nyt taisi äidille iskeä baby blues, mutta toivottavasti ei vaivaa kauaa. Tässä muutamia kuvia tulokkaasta. Kaikki on otettu h-hetken jälkeen sairaalassa. Tuoreemmat kuvat on vielä kamerassa.







17.01.2008 - 10:42
Parin viikon kurkkukivun seuraksi on nyt myös saatu nuha. On se kivaa, jos pääsee synnyttämään flunssaisena. Noh, onneksi sitä vauvaa ei tarvitse suun tai nenän kautta ulos pukata :) Maanantaina olisi se paljon puhuttu laskettuaika. Tosin vain viitisen prosenttia lapsista syntyy laskettuna aikana joten jos ei ennen maanantaita niin sitten joskus siinä seuraavan kahden viikon aikana. Eilisen lääkärin ultrauksen perusteella mahassani möyrii (juuri nyt on kyllä ihmeen hiljaista) 3,5 kiloinen vauva. Eli esikoista pikkaisen painavampaa pakettia ennusteli (ellei se nyt tässä ihan heti päätä tulla) ja kyllähän nuo painoarviotkin saattavat heittää. Nyt harmittaa kovasti etten tiedä missä esikoisen aikainen äitiyskortti luuraa, että olisi voinut vertailla sf-mittoja yms. Onneksi on sentään tytön neuvolakortti tallessa niin pääsee vauva-ajan seurailemaan kasvua yms.

Olen jonkin verran tehnyt käsitöitäkin tässä äippäloman aikana. Tässä kuva yhdestä todella nopeasti valmistuneesta villapaidasta (täytyy käydä ensin tallentamassa se kuva tonne galleriaan koneelta, mutta päivitys tulee kyllä). Lankana Isoveljen-jämä, joka riitti juuri ja juuri. Paidan saaja ei kyllä oikein innostunut tai arvostanut, mutta ehkä muutaman vuoden päästä kiinnostaa.



Sitten olen tehnyt myös yhden koristetyynyn tytön sänkyyn. Puikoilla tällä hetkellä Novitan ohjeenmukainen kypärämyssy vauvalle wool-langasta. Väri limenvihree tai sinnepäin. (Purin sen villahousun tekeleen kun olin puolessavälissä näytti niin isolta). Seuraavaksi saattaisin kiinnostua kestovaippojen ompelusta. Yhdet hahtuvasta neulotut villahousut mulla onkin jo valmiina viime keväästä, pitäisi vain hankkia lanoliinia. Että semmoista tänne, lumettomuus vähän masentaa, mutta toivottavasti siihenkin saataisiin pian muutosta.
11.12.2007 - 19:25
Nyt kyllä hävettää, mutta en ole kuluvan syksyn aikana kauheasti saanut valmista. Tämä villasukat aloitin tytölle jo elokuussa ja ne valmistuivat...marraskuussa! Sen jälkeen on valmistunut myös yksi kaulaliina tytölle pukinkonttiin ja nyt on puikoilla Novitan syksyn lehdestä s.87 vauvan villahousut punaisella (tyttö valitsi) ilman kirjoneuletta. Teen kokoa 56, mutta se tuntuu kumman isolta.



Olen viime kuukaudet keskittynyt lähinnä vatsan kasvattamiseen ja töihin. Huomenna on VIIMEINEN työpäivä ja sitten alkaa äippäloma, jonka aikana toivottavasti ehtii ja jaksaa tehdä kaikenlaista.

Meidän kaunotar oli muuten päiväkodin joulujuhlassa Luciana :)
26.07.2007 - 22:31
Tässä jonkin moinen otanta meidän noin tuhannen (!digiaika!) lomakuvan joukosta. Olimme siis Kreetalla 1.-15.7.2007. Matka meni lasten kanssa hyvin. Meitä oli yhteensä 9 henkeä (+masuasukki). Rusketus ei tarttunut laisinkaan (vaikka yritin), mutta onneksi säästyin myös palovammoilta. Jotain pienempiä ja vähän suurempiakin haavereita sattui muutamille matkalaisille, mutta se kai kuuluu asiaan (?). Litratolkulla vettä, tuorepuristettua appelsiinimehua, limua ja paljon paljon vesimelonia kului myös matkan aikana.


Aluksi vähän maisemakuvia hotellistamme, sen lähellä olevasta biitsistä ja noin yleensäkin...















Serkukset...nämä kaksi olivat matkan aikana kuin paita ja peppu. Ikää molemmilla kolme vuotta.



Kreikkalaisen keittiön antimia...







Flooraa ja faunaa...


Kävelevää fetajuustoa vuoristossa.




Maatilan kissoja ja koiria.


S U L O I N E N kissanpentu (yksi neljästä), jotka asustivat hotellialueellamme pensaassa.


On the beach.


Näköala Chanian/Hanian/Xanian satamasta. Kuva otettu merimuseosta.

Muuta mielenkiintoista...




Tämä liittyynee siihen, että saarella oli amerikkalaisia sotilaisia harjoittelemassa.


Näimme myös esim. Finnforestin tuotteita useammassa paikassa.
 
Edit 27.7.2007: Olin näemmä saanut reissussa virheellistä tietoa kaskassin ulkonäöstä (ihmettelin itsekin, sillä olin kuvitellut sen muistuttavan enemmän heinäsirkkaa). Poistin nyt tuon feikki-kaskassin kuvan etten itse syyllisty väärän tiedon jakelemiseen ;)
21.07.2007 - 23:23
Ihan ensimmäiseksi ennen kuin esittelen pari viimeisintä tekelettäni (todistukseksi siitä, että olen vielä elävien käsityöläisten kerhossa mukana...juuri ja juuri) niin esittelisin teille meidän perheen nuorimman ja pienimmän jäsenen.



Tämä tyyppi on vajaa 10 cm pitkä ja painaakin vain jotain 35 g (?). Tammikuun lopussa hänen olisi tarkoitus syntyä. Siihen asti onkin erittäin helppo tapaus :)

Sitten niihin tekeleisiin...Tänään iski inspis ompelemista kohden, tosin ei ollutkaan ihan helppoa se kaikki säätäminen ja tarvikkeiden etsiminen (en ole melkein vuoteen tehnyt mitään uutta) ja meinasi koko työ jäädä useampaan otteeseen kun ensin en meinannut löytää kaavaa arkilta kun etsin väärällä numerolla. Sitten piti opetella neulanvaihto ja kaksoisneulan käyttö jne. Lopulta sain aikaiseksi tämmöisen:



Fleecepipon ohje oli Suuressa Käsityölehdessä nimellä lapsen tonttulakki. Mutta tein viininpunaisesta/luumun värisestä fleecestä niin tuo käy ihan syys/talvimyssystä. Itse "raakaan" ompeluun ei juurikaan mennyt aikaa.

Tässä vielä vähän keskeneräinen tytön toppi, jota innostuin neulomaan kesäkuussa ja josta taisin jo aiemmin postaillakin. Helmaa olisi tarkoitus jatkaa vielä virkaten, koska on aivan liian lyhyt napapaita. Tein kyllä vähän pidemmän kuin ohjeessa, mutta tytöllä on pitkä selkä. Se on onneksi sen verran väljä vielä, ettei haittaa jos tänä kesänä ei tule kauheasti käyttöä. Lanka tennessee. Ohje Novitassa. Tuo raidoitus on kyllä ihan omaa sävellystäni. Ohje oli yksivärinen.


21.05.2007 - 14:43

Sainpas kuitenkin neuleinspikseni takaisin ja aloin eilen tahkoomaan tytölle kesätoppia erittäin mukaillusti Novitan edelliskesän(?) lehdestä. Lankana Tennessee. Takakappale on melkein valmis! Eilen illalla olin sen verran väsynyt, että en muistanut värin vaihtoa ja kotona odottaa muutaman kerroksen purku, mutta eipä tuo mitään.

Pääsispä jo kotiin neulomaan :) Jos hyvin käy niin saan topin valmiiksi ennen lauantain juhlia jolloin on luvattu +20*c lämmintä.

Nyt on koulustressitkin takanapäin ja arvosanoja odotellaan. Työharjoittelusta pitäisi vielä kirjoittaa raportti, jonka olen onneksi jo ehtinyt aloittaa. Kaksi viikkoa harjoittelua jäljellä, sitten viikonloppu välissä ja aloitan uuden oikeanVAKITUISEN ihanan työn. Nyt kun kesällä ei tarvitse muuta tehdä kuin käydä töissä + kaikki muu oma elämä siihen päälle niin voisi ehtiä neuloa taas! Syksyksi on vielä opinnäytetyö, mutta sitä ei tarvitse onneksi miettiä vielä muutamaan kuukauteen.

Palailen (toivottavasti) muutaman päivän päästä kuvien kera! Ja toivottavasti kaikki vanhat lukijani (jotka ehkä jo luopuivat toivosta ja luulivat minun kuolleen) löytävät takaisin tänne. Kommentoida saa aina. Olen itse käynyt tämän hiljaiselon aikana kuitenkin kurkkimassa muiden blogeja etten ole aivan ulkona näistä kuvioista...

Onneksi neulomisenkin kanssa taitaa olla niin kuin pyöräilyn kanssa, eli kun sen nuorena oppii sen vanhana taitaa...:)

24.03.2007 - 17:28
Tanjan sivustolta nappasin.

Meidän kotoa löytyy...
[ ] akvaario
[x] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli (=autokatos)
[ ] digiboxi
[x] digikamera
[ ] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[ ] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiusten kuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[x] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[x] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[ ] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[ ] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka
[ ] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[x] kopiokone (monitoimikone)
[x] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[x] kuisti (=terassi)
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[x] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[ ] leivänpaahdin
[ ] lemmikkieläin
[ ] litteä tietokonenäyttö
[x] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[x] ompelukone
[ ] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[ ] parveke
[ ] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[ ] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[x] rappuset
[x] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[x] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[ ] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[ ] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[x] tauti
[x] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori
[x] tulostin
[ ] uima-allas
[x] ulkorakennus (varasto)
[ ] ulkosauna
[x] useampi televisio käytössä
[x] vapaa-ajan asunto (mökki)
[ ] vedenkeitin
[x] vene (vapaa-ajan asunnolla)
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[x] viinaa
[x] villamatto
[x] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[ ] vuodesohva
[ ] web-kamera
[x] wokki-pannu
[x] yleiskone
[x] yläkerta

Meidän kotoa lisäksi löytyy (juuri löysin) tuolta meidän yläkerrasta kylppäristä HOMETTA. Olen ihan vähän kiukkuinen vielä tuolle minun miehelleni (joka ei juuri nyt löydy täältä meidän kotoa) kun on sellainen kiva tapa, että laittaa märkiä pyyhkeitä likapyykkikoriin, jossa muu ovat ihan tavallisen likaisia kuivia vaatteita ja pyyhkeitä. Siinä meni roskiin muutama lastenvaate ja yksi käsipyyhe ja nyt saa nähdä lähteekö haju pois niistä muista tai muuten hukka perii ja tuntuu jo taloudessakin jos saa puoli tusinaa pyyhettä ym vaatteita heittää menee.

Meiltä löytyy myös VESIROKKOA (täyttää varmaan listan vaihtoehdon "tauti" -kohdan) tosin vesirokkotapauskaan ei löydy nyt täältä talosta kun on isänsä kanssa apteekkireissulla ja ihmettelenkin tässä, että milloin ne tulee kotiin.

Sitten löytyy vielä ketutusta kun on allekirjoittaneella hormonit sekaisin ja oikeaa jalkaa särkee niin paljon, et se vaan lisää ketutusta homeesta yms X 100 000...
15.03.2007 - 21:06
Kirjoittelinkin jo aiemmin tuosta hahtuva-innostuksestani. Pöksyjä on valmistunut nyt melkein kolmet. Perusohjeen löysin Suuri Käsityö -lehden helmikuun 2007 numerosta. Tässä nyt kuva jo aiemmin esitellyistä tummanliloista pöksyistä (koko 0-6 kk) ja eilen valmistuneista limenvihreistä, joissa lila raita resorissa (koko 6-12 kk) kokoeroa ei juuri ole. Nuo limet saa ystävättäreni jolla on kolmekuinen poikavauva. Mietin jonkun kuvan peppuun huovuttamista vielä, mutta saa nähdä.



Noissa oikeanpuoleisissa on saumat ommeltu ohjeen mukaan ja ne on melko litteät kun taas isomman koon saumat on tehty "perinteisellä" tekniikalla ja saumat tuntuu vähän paksuilta. Toivon, että se ei ystävätärtäni haittaa. Kaipa ne ajanmyötä käytössä huopuu ja pehmentyy. Kolmannetkin pöksyt on melkein valmiit. Puolitoista lahjetta uupuu. Ne on tehty ohjeen mukaan paitsi, että neuloin sileää. Näyttää vaan, että voisivat koonsa puolesta mennä melkein meidän melkein kolmivuotiaalle! Ehkä niille jostain joku käyttäjä löytyy. Ihan kiva saada näitä keskeneräisiä töitä vähän pois alta ennen kuin viittii aloittaa mitään ihan uutta. Täytynee kuvata ne lahjoitussukatkin kunhan saan pääteltyä. Voisin ehkä alkaa tehdä toisia, jos löytyy jotain kivaa jämälankaa kätköistä.
12.03.2007 - 18:21
Tytsä sai ihanan kevätpipon Englannista kirjekaveriltani, jonka tytölle tuo edellisessä postauksessa oleva lila pipo meni. Tehtiin siis pipovaihtokaupat :)


05.03.2007 - 20:24
Elossa ollaan ja bloginikin on vielä pystyssä, vaikka olenkin laittoman harvoin päivitellyt. Johtunee siitä, ettei ole ollut paljoa esiteltävää.

Tässä kuitenkin jotain pientä alkupalaa (pääruoka seuraa...joskus). Näiden lisäksi neuloin viikonloppuna yhdet viime keväänä aloitetut sukat valmiiksi. Toisesta puuttui enää kantapää ja jalkaterä ja se osuus siinä välissä. Ajattelin lahjoittaa sukat yhdistykselle (?), joka vie niitä Venäjän vankiloihin.

Tässä ensin jo viime vuoden loppupuolella valmistunut pipo. Päättely ja merkki piti vain ommella ja niissähän kesti. Pipo lähti yhdelle pienelle tytölle Englantiin. Mielestäni se onnistui aika kivasti. Oli tarkoitus alunperin pukinkonttiin, muttei jostain syystä päätynytkään sinne. Ohje oma.



Sitten kun viime postauksessa hehkutin hahtuvaa...niin tässä vielä todiste ensimmäisistä villapöksyistä. (Koko 0-6kk ja ohje oli Suuri Käsityö ?)


13.02.2007 - 13:34

En ole aivan jäänyt virkavapaalle neulomisesta (vaikka välillä siltä tuntuu). Viikonloppuna kuukauden tauon jälkeen kaivoin esille puikot ja langat yms. Sain inspiraation uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä ja tein sitten hahtuvasta vaippahousut/villahousut. Olin aloittanut joskus viime vuoden puolella tekemään tummanlilasta kaksisäikeisestä hahtuvasta lapasia ja tarkoitus oli huovuttaa ne koneessa, mutta en päässyt puolta lapasta pidemmälle joten purkuun meni. Pöksyt valmistui nopsasti (ehkä yhteensä 4-5 tuntia sisältäen tv:n katselua) ja oli todella helpot tehdä. Eilen aloitin samasta hahtuvasta toiset, mutta isomman koon eli 6-12 kk. Sain ne illalla puoleenväliin. Lisäksi tilasin Tunttarullasta limenvihreetä hahtuvaa. Noita vauvoja on nyt lähipiirissä taas niin paljon, että eiköhän käyttäjiä löydy :) Voi antaa lahjaksi ja jos vaikka omasta takaakin olisi joskus käyttäjä...mutta en siis ole pieniin päin enkä oikeastaan haaveilekaan olevani. Mutta sitten joskus tässä lähivuosina ehkä...

Niin ja kuvia seuraa sitten taas joskus vähän myöhässä...ehkä jo tänä viikonloppuna?